Kuvaaja

Kuvien ja sivujen takana häärii 18-vuotias, ajokortillinen tyttö Palokasta, Jyväskylän maalaiskunnasta ja Suomen keskisistä osista. Nimeni on Tiia ja aloitan ensi syksynä kolmannen vuoteni Sepän lukiossa, Jyväskylän Harjun kupeessa. Asustelen Palokan perukoilla äitini kanssa, ja tällä hetkellä minulta löytyy myös neljä marsua.

Harrastan ratsastusta säännöllisesti, kerran viikossa Laukaan Ratsastuskoulussa. Olen käynyt ratsastustunneilla jo vuodesta 2000 lähtien. Aloitin harrastuksen Suit-Silan Ratsastuskoulussa ja kävin siellä säännöllisesti syksyyn 2007 asti, jolloin lopetin siellä käymisen. Siellä käydessäni kerkesin myös kilpailla estekilpailuissa seuratasolla muutamalla eri hevosella (mm. Tähden Hetki ja Vahva-Onni).

Valokuvaus on kuulunut tärkeimpiin harrastuksiini jo pitkän aikaa. Ensimmäiset kuvat otettiin tietenkin todella surkealla filmikameralla, ja näkyyhän se jo kuvien laadussakin. Sitten siirryin pikkuhiljaa digikameroihin ja lopulta nykyiseen digijärjestelmääni. Opettelen myös käyttämään myös isäni vanhaa filmijärjestelmäkameraa. Lisää tietoa kameroistani löydät info-linkistä. Valokuvauksesta olisi mukava saada ammatti, mutta en ole vielä päättänyt mihin suuntaudun lukion jälkeen.

Pidän myös paljon piirtämisestä, lukemisesta, kirjoittamisesta, musiikista ja elokuvista. Olen ollut viime vuosina aktiivisesti mukana isostoiminnassa, mutta lopetan kesän 2009 jälkeen. Nykyään olen mukana Saapas-toiminnassa.
Tässä siis lyhyesti minusta, jos ilmenee jotain kysyttävää, niin ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla tai vieraskirjassa!


Kuvan hevonen tilastoruuna Fago asusteli aikoinaan Laukaan ratsastuskoululla yksityisenä. Kuvan © Suvi N.